Sen oikeasti huomaa, helpostikin! Onneksi kylmien, tuulisten ja sateisten päivien lisäksi on ollut myös tämän päivän kaltaisia ihania ja aurinkoisia päiviä. Viikonloppuna oli omat hulinansa (ja lauantain hauskanpidosta kärsinkin koko sunnuntain, pahemmin kuin pitkään aikaan) ja arki on kulunut yllättäen työn parissa. Ynnä sit kirppishommissa, pöydänpito on siis lopuillaan ja tänään kun tsekkasin tilanteen niin pöytä oli oikeasti jo melkein tyhjä! Täytynee keksiä vielä jotain myytävää huomisaamuksi sinne vietäväksi, täytyyhän nyt ne viimeisetkin kaksi päivää hyödyntää :)
Maltillisesti olen uusia ostoksia tehnyt, ihan jo siksikin että tuntuisi järjettömältä samantien täyttää tämä vähä tyhjä tila uudella tavaralla... Kaverin kanssa kuitenkin käytiin ikeassa ja sieltä ostin tuollaisia kassett -laatikoita. Nyt alkaa kirjahylly oikeasti näyttää ihan siistiltä kun on cd:t, dvd:t ja konsolipelit piilossa :) Jotenkin tuo on aina ollut niin kaaos, että ihan kiva kyllä.
Tänään tein kyllä yhden kirppislöydön, nimittäin niistä jo aiemmin mainituista lokerikoista puheenollen...Tätä ei vaan voinut jättää pöytään. Saa kivoja pikkuaarteita esille. Tässä on vielä lasi päällä, hassua. En osaa päättää pidänkö niin vai sitten ilman. Toisaalta ihan kiva, kun tää todennäköisesti jonnekin pöydän tai hyllyn reunalle joutuu, niin ettei heti ole tavarat pitkin lattioita jos vähän vahingossa tönäisee.
Kuva ei nyt ole paras mahdollinen, mutta olkoot :) Seuraava ostos meillä onkin sitten akustinen kitara... Aloitin tänään kansalaisopiston kurssilla semmoisen soittamisen ja lainakitaran sijaan olisi omakin ihan kiva. Etenkin kun poikaystäväkin aloittaa oman kurssinsa torstaisin, niin tarvitaan akustista kitaraa kahdesti viikossa koko syksyn, talven ja kevään ajan. Sähköisiä versioitahan täältä jo löytyy, mutta akustinen on tähän asti puuttunut.
Saas nähdä josko sitä töissä pikkujouluissa osaisi jonkun pienen yhteislaulun jo säestää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti