Vaikka pääsääntöisesti nautinkin säännöllisestä työstä (eli on illat ja viikonloput vapaat muulle elämälle) niin on näissä iltavuoroissakin puolensa. Ja kun ei tässäkään hirmuisen myöhään jouda sitten töissä olemaan, olen kotona jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää. Tämä maksimissaan yksi iltavuoro viikossa on minulle ihan vain kivaa vaihtelua, etenkin kun työpäivän kulku ja sisältö on iltavuorossa hieman erilaiset :)
Tänään olen nauttinut kahvista ja eilen tehdyistä sämpylöistä. Ihanaa! Jotenkin ajattelin, että kun töissä leipoo paljon asiakkaiden kanssa, niin kotona sitä inspiroituisi sellaisesta entistä vähemmän. Mutta ainakin toistaiseksi tilanne näyttääkin olevan vähän päinvastoin :)
Ohje oli helppo (mukailin hieman pussin kylkeä). Alkuperäisen ohjeen mukaan tästä tulisi 25 sämpylää, mutta ilmeisesti aika pieniä, kun itselle tuli melkein puolet vähemmän :D
½ l vettä
1 pss kuivahiivaa
ripaus sokeria ja suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
6-7 dl grahamjauhoja
½ dl öljyä
- Ensin sekoita 1 pussillinen kuivahiivaa ½ litraan lämmintä vettä. Lisää ripaus sokeria ja suolaa. Sekoita mukaan 4dl vehnäjauhoa ja anna seisoa peitettynä 5-10min.
- Sekoita mukaan kaurahiutaleet ja aloita sen jälkeen grahamjauhojen lisääminen. Loppuvaiheessa lisää öljy ja vaivaa taikina valmiiksi.
- Anna kohota kaksinkertaiseksi, itselläni se vei salkkareiden verran aikaa ;)
- Leivo sämpylät, itse tein ihan normaaleja palleroita, mutta yhtä hyvin voisi tehdä solmuja tms.
- Kohota vielä tovi (10-15min) peitettynä, halutessa pinnan voi voidella esim. maidolla. Itse en jaksanut, mutta ripottelin kaurahiutaleita vielä päälle.
- Paista 225 asteessa n 10-15min.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti