Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
tiistai 5. lokakuuta 2010
söpöjä asioita
Kaupasta ostin silmää miellyttäviä ruokapakkauksia, mukaan lähti savunmakuista teetä ja kurpitsansiemenillä täydennettyä näkkäriä. Näiden lisäksi illalla herkutellaan ainakin kanakeitolla, briellä ja tuorejuustoilla, oijoi.
En kyllä tajua, miksei useammin tehdä ihan käyttötuotteiden myyntipakkauksista kivemman näköisiä. Edes jollain tapaa...
Ja päivän kirppislöytöjä: Keltaista, vihreää ja punaista. Eli Mäkisen kuvastimen kukkapeili (ylitin kympin kipurajani kahdella eurolla selailtuani huuto.netin 40-50 euron hintoja...), Sarviksen iso punainen purkki, keltainen pienempi purkki pienellä korkilla, kirkkaan vihreä paksu liina ja punasävyinen kerniliina.
Kannatti piipahtaa vaikka olikin kauppakassikin mukana :)
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Ihana aamu
Vaikka pääsääntöisesti nautinkin säännöllisestä työstä (eli on illat ja viikonloput vapaat muulle elämälle) niin on näissä iltavuoroissakin puolensa. Ja kun ei tässäkään hirmuisen myöhään jouda sitten töissä olemaan, olen kotona jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää. Tämä maksimissaan yksi iltavuoro viikossa on minulle ihan vain kivaa vaihtelua, etenkin kun työpäivän kulku ja sisältö on iltavuorossa hieman erilaiset :)
Tänään olen nauttinut kahvista ja eilen tehdyistä sämpylöistä. Ihanaa! Jotenkin ajattelin, että kun töissä leipoo paljon asiakkaiden kanssa, niin kotona sitä inspiroituisi sellaisesta entistä vähemmän. Mutta ainakin toistaiseksi tilanne näyttääkin olevan vähän päinvastoin :)
Ohje oli helppo (mukailin hieman pussin kylkeä). Alkuperäisen ohjeen mukaan tästä tulisi 25 sämpylää, mutta ilmeisesti aika pieniä, kun itselle tuli melkein puolet vähemmän :D
½ l vettä
1 pss kuivahiivaa
ripaus sokeria ja suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
6-7 dl grahamjauhoja
½ dl öljyä
- Ensin sekoita 1 pussillinen kuivahiivaa ½ litraan lämmintä vettä. Lisää ripaus sokeria ja suolaa. Sekoita mukaan 4dl vehnäjauhoa ja anna seisoa peitettynä 5-10min.
- Sekoita mukaan kaurahiutaleet ja aloita sen jälkeen grahamjauhojen lisääminen. Loppuvaiheessa lisää öljy ja vaivaa taikina valmiiksi.
- Anna kohota kaksinkertaiseksi, itselläni se vei salkkareiden verran aikaa ;)
- Leivo sämpylät, itse tein ihan normaaleja palleroita, mutta yhtä hyvin voisi tehdä solmuja tms.
- Kohota vielä tovi (10-15min) peitettynä, halutessa pinnan voi voidella esim. maidolla. Itse en jaksanut, mutta ripottelin kaurahiutaleita vielä päälle.
- Paista 225 asteessa n 10-15min.

lauantai 21. elokuuta 2010
Lahja äidiltä
Äiti oli bongannut tämän puoleen hintaan ja tullut ajatelleeksi minua. Vaikken ollut hälle koskaan edes maininnut tuollaista katselleeni! Itseltä tämä on jäänyt ostamatta koska alkuperäinen hinta oli melko korkea kattilasta. Etenkään kun kattilaa ei mitenkään akuutisti tarvitse... Mutta on tämä on kyllä kiva vaikka ihan kattaukseenkin. Kelpaa keittoja tarjoilla nyt!
Kyseessä siis Hackmanin kesäkattila ( 4l ).
tiistai 17. elokuuta 2010
Eilen tehtiin hyvää ruokaa
Tuoreeena joukkoon meni
-keltasipuli 1 kpl, valkosipulia 3 kynttä
- mieto punainen chili 1 kpl
- porkkanaa 2 kpl
- tomaatteja 3 kpl
Lisäksi laitettiin
- maustamattomia broilersuikaleita 300g
- kikherneitä 1 tlk
- aurinkokuivattuja tomaatteja
- valkosipulituorejuustoa 3 rkl
- ruokakermaa 2 dl
Mausteeksi vielä
- loraus soijakastiketta
- rouhittua mustapippuria
- kurkumaa
- savustettua paprikaa
Ensin paistettiin kanaa ja porkkanaa tovi, lisättiin sipulit ja tuore chili ja paisteltiin hieman lisää. Sen jälkeen tulivat kikherneet ja kummatkin tomaatit sekä mausteet, hetken päästä myös tuorejuusto ja kerma.
Sitten annettiin tekeytyä.
Me nautittiin tästä kotoisasti perunamuussin kanssa. Tai poikaystävän mielestä perunamuhennoksen, hänen mielestään muusin tulee olla täysin tasaista ollakseen muusia. Itse tykkään paljon enemmän semmoisesta mikä ei ole kovin löysää ja missä on sattumiakin. Mutta muusi tai muhennos, hyvää oli joka tapauksessa :) Sopii varmasti myös esim. basmatiriisin tai jonkun hyvän täysjyväpastan kanssa.
Oli muuten tullut Pirkalle uutuutena (tai itse en ole aiemmin huomannut?) kikherneitä ihan (pahvipurkki)säilykkeenä. Olivat edullisempia kuin ne jotkut muut joita olen aiemmin käyttänyt. Edullisintahan olisi tietysti liottaa ja keittää itse, mutta ei sitä niin ole jaksanut, kun nämä ovat kuitenkin hyviä myös :)
Aika vähän tulee säilykkeitä syötyä (kai? en tiedä paljonko muut käyttävät?), joten ei se ole niin vaarallista.
Tämän talouden TOP3 -säilykkeet ovat:
1. Tomaattimurska
2. Tonnikala (ihan perus tai rainbown meksikolaisversio)
3. Kikherneet
Neljänneksi ja viidenneksi tulevat kidneypavut ja ananas. Muita meillä käytetäänkin todella harvoin.
maanantai 16. elokuuta 2010
Iloa silmälle, iloa suulle
Näin kivoja pakkauksia kun olisi kaikilla elintarvikkeilla niin ei tarvitsisi paketteja ja pusseja piilotella purnukoihin ja kaappeihin. Piristi päivää ja nyt on illaksi siis herkkuakin :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)